Osastonlääkärin sijaisuuksia Tyks Yleislääketieteen osasto, Salo

Oletko perustason sairaalatyöstä kiinnostunut lääkäri tai kandi? Olisiko sinulla mahdollisuus tulla meille sijaisuuteen?

Meillä on tarjolla eri pituisia sijaisuuksia Tyks Yleislääketieteen osastolla Salossa. Aloitus alkuvuodesta 2026 tai jo aiemmin sopimuksen mukaan.

Millaista on osastonlääkärin työ Tyks Yleislääketieteessä?

Ainakin se on ihmisten kohtaamista, kokonaisuuksien hahmottamista ja tiivistä yhteistyötä eri ammattilaisten kanssa. Se on vaihtelevaa, vastuullista ja tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa potilaan hoitoon kokonaisvaltaisesti ja yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa.

Työ ei ole yksinäistä – kollegat ja konsultaatiomahdollisuudet ovat lähellä. Voit kääntyä heidän puoleen milloin tahansa, kun tarvitset tukea tai neuvoa. Päätöksenteko hoitolinjoista ei yleensä ole kiireellistä, asioita voi pohtia rauhassa seuraavaan päiväänkin.

💜 Osastonlääkärinä Tyksin yleislääketieteessä työskentelevä Piia kertoo, kuinka osastotyö vei mukanaan ja tarjosi mahdollisuuden hoitaa potilasta kokonaisuutena. Hän kuvaa työtään sanoilla: ”Työ, jossa saa olla ihminen ihmiselle.”
💜 Osastonlääkäri Kaisa puolestaan korostaa työyhteisön avoimuutta ja sitä, kuinka jokaisen asiantuntijan osaamista arvostetaan. Hän nauttii siitä, että potilasta ei katsota vain vaivan kautta, vaan kokonaisuutena.

Tarjoamme sinulle mukavan sairaalaympäristön tehdä töitä moniammatillisessa porukassa. Työ ei ole tiukkaa vastaanottotyön kaltaista minuuttiaikataulua.

Työ soveltuu vähintään 4 vuotta opiskelleille lääketieteen opiskelijoille.

Tutustu Piian ja Kaisan uratarinoihin ja liity sinäkin #Hyvintekijöihin💜
Osastonlääkäri Piian uratarina: https://www.varha.fi/fi/meille-toihin/varhan-uratarinat/osastonlaakari-piian-uratarina
Osastonlääkäri Kaisan uratarina: https://www.varha.fi/fi/meille-toihin/varhan-uratarinat/osastonlaakari-kaisan-uratarina

Kiinnostuitko? 

Loistavaa! Jätä yhteystietosi oheisen lomakkeen kautta mahdollisimman pian ja olemme sinuun yhteyksissä. Keskustellaan lisää palkkauksesta ja muista työn yksityiskohdista, olethan rohkeasti yhteydessä! 

Lomakkeeseen pääset tästä

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Ylilääkäri Veli-Matti Leinonen
p. 050 4495 069
veli-matti.leinonen@varha.fi

Me olemme #hyvintekijät!

Lisää avoimia työpaikkoja