Hei nuori kollegani!
Jälleen haluaisin muistuttaa sinua Turun terveysasemien hienosta tarjonnasta lääkäreille.
Turussa vuosien varrella hiotut käytännöt esim. yek- ja eval-vaiheen lääkärien koulutuksessa ovat saaneet paljon kiitosta!
Turussa tarjolla YEK-lääkärille:
-Hyvä työilmapiiri, jossa on turvallista olla osaamaton ja oppia paljon uutta.
-Konsultaatiot ovat potilastyötä varten ja ne ovat kaiken tuen perusta. Konsultaatiomenetelmistä Teams-ryhmät lienee suosituin. Parviälyssä on voimaa. Missä vähintään kaksi lääkäriä kohtaa, siellä konsultoidaan, myös seniorit junioreita, joilla on tuoreet tiedot. Hierarkiaa ei ole.
-Jokaisella terveysasemalla on viikoittain 1-2 konsultaatiotuntia, jolloin voidaan pohtia isompia ongelmia ja samalla oppia toisten konsultaatioista.
-Jokaiselle nimetään oma YEK-lähiohjaaja. Ohjaaminen on aina vapaaehtoista, jolloin ohjaaja on motivoitunut tehtävästään.
-Ohjaus on YEK-lääkäriä itseään varten. Vähintään kerran kuukaudessa on ohjaustunti, jonka teema liittyy YEK-lääkärin sen hetkisiin ammatillisen kehittymisen tarpeisiin.
-Kerran kuukaudessa on kaikkien YEK-lääkäreiden yhteinen koulutustapaaminen, jossa perehdytään kaikkiin merkittäviin kansansairauksiin sekä saadaan vertaistukea työntekemiseen.
-Kaikille lääkäreille on toimipaikkakoulutusta keskiviikkoiltapäivisin.
-Kaikki lääkärit saavat noudattaa liukuvaa työaikaa, liukuma-aika on klo 07-18, läsnäolo työpaikalla on pakollista klo 9.00-14.30. Viikkotyöaika on 38h 15min. Työaikaa seurataan Varhassa Timecon-menetelmällä. Tavoitteena on, ettei ns. saldotunteja tulisi. Tarvittaessa saldovapaista sovitaan apulaisylilääkärin kanssa ja ne ovat koulutusaikaa.
-Toimintamalli sallii lääkärille suuren autonomian omaan työhönsä, mm. työpohjan luomiseen. Hoitajien kanssa tehdään yhteistyötä ja tätä tiimityötä kehitetään jatkuvasti.
– Uusi koulutusvastaava lääkärimme Valtteri Lahtela valtteri.lahtela@varha.fi auttaa sinua mielellään koulutukseen liittyvissä kysymyksissä!
Ilolla kerron myös, että Suomen Medisiinariliitto – Finlands Medicinarförbund ry on myöntänyt Turun Varissuon terveysasemalle KANDIYSTÄVÄLLINEN TERVEYSKESKUS 2024 – maininnan
kiitoksena myönteisestä ilmapiiristä, hyvästä perehdytyksestä, seniorituen saatavuudesta, kouluttautumisen mahdollisuudesta sekä palautteen annosta.
Kuulutkohan sinäkin pian tähän joukkoon? Ota yhteyttä, niin katsotaan! 🙂
yt Heli
Ps. Kuntarekrystä löytyy pitkin kevättä tietoa myös hakuun tulevista vakituisista viroista, kannattaa katsoa!
Heli Leino – Ylilääkäri (040 6175067 heli.leino@varha.fi)