Länsi-Uusimaan kutsuu!
Hyvä kandi
Minkälainen on unelmiesi kesätyöpaikka?
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella meidän ei enää tarvitse kysellä, sillä tiedämme jo vastauksen: Nuori lääkäri arvostaa toimivaa perehdytystä ja konsultaatioapua sekä toisaalta sopivaa potilasmäärää, jotta homma pysyy hallinnassa.
Olemme perehdytyksen konkareita ja voimme suurena työnantajana taata jokaiselle nuorelle lääkärillemme turvallisen alun ja vahvan tuen. Suunnitelmallinen perehdytysohjelma, tutorlääkärit, kokeneet seniorilääkärit sekä juniorituki ovat salaisuutemme. Tuttu ja kokenut kollega on aina lähellä ja työlistat laaditaan kunkin valmiuksien mukaan sellaiseksi, että työtaakkaa ei kerry liikaa. Kesäisin joillakin terveysasemilla pyörii kesäkouluohjelma, jossa aiheet on valittu kandien ja vastavalmistuneiden tarpeita ajatellen. Kirkkonummen uusi hyvinvointikeskus tarjoaa monipuolisia tehtäviä huippumodernissa ympäristössä.
Otamme kandeja kesäsijaisiksi mm. näille terveysasemille ja vuodeosastoille:
- Inkoon terveysasema
- Matinkadun terveysasema
- Espoonlahden terveysasema
- Kirkkonummen hyvinvointikeskus
Lisäksi Lohjan terveysasema palkkaa terveyskeskuslääkärin sijaisen 1-2 kuukauden ajaksi huhti-toukokuussa.
Ota rohkeasti yhteyttä ja kerro suunnitelmistasi niin etsitään sinulle sopiva sijaisuus. Myös YEK-lääkäreille on vielä hyviä paikkoja jäljellä. Tavoitat meidät helposti lomakkeella tai sähköpostilla.
Työntekijöiden hyvinvointi on meille tärkeää ja haluamme tarjota monipuolisia etuja henkilöstöllemme. Tarjoamme kattavan työterveyshuollon lisäksi mm. lounasedun. Saat käyttöösi vuodessa 300 €, jonka voit käyttää toiveidesi mukaan kulttuuri-, hyvinvointi-, liikunta- tai matkalippuetuuksiin.
Jätä yhteystietosi ja toiveesi lomakkeelle niin olemme sinuun yhteydessä:
https://portal.crossmedia.fi/pages/Hyvinvointialue/tyonhakija_tapahtuma.html?id=682975
Lue lisää:
Töihin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle | Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue (luvn.fi)
Olethan yhteydessä, niin varmistetaan sinulle unelmiesi kesätyöpaikka!
Ystävällisin terveisin
Kollegasi Länsi-Uudellamaalla
laakariksi@luvn.fi