Lapin sairaanhoitopiiri

Ranuan terveyskeskus

Ranua on 4000 asukkaan kunta Etelä-Lapissa. Etäisyydet Rovaniemelle 80 km ja Ouluun 160 km. Terveyskeskus toimii vajaa vuosi sitten valmistuneissa uusissa ja erittäin toimivissa tiloissa. Laajaa omaa toimintaa on tukemassa sujuvasti ostopalveluina hankittavat tutkimukset.

Terveyskeskuksessa on akuuttihoitoon ja kuntoutukseen painottuva 22-paikkainen osasto. Työilmapiiri on erinomainen. Avustavaa henkilökuntaa on riittävästi.

Tulijalle taataan jatkuvasti käytettävissä oleva vanhempien kollegoiden kynnyksetön konsultaatiotuki. Vastaanoton frekvenssi sovitaan yksilöllisesti. Mahdollisuus tarvittaessa lyhennettyyn työviikkoon. Täydennyskoulutuksiin osallistumista tuetaan. Virka-ajan ulkopuolinen päivystys on keskitetty Rovaniemelle LKS:aan. Terveyskeskuksessa on lisäksi viikonloppuisin lauantaina ja sunnuntaina lyhyet vastaanotot ja osastokierrot. Viikonloppuvastaanottojen pitäminen on vapaaehtoista. Koulutusoikeudet yleislääketieteen erikoistumisopintoja myöten.

Kyseeseen voi tulla myös viisi vuotta opiskellut LK, jolloin peruspalkka 5816 e/kk. Palkkaus YEK vaiheessa olevalle lääkärille 7300 e/kk. YEK vaiheen suorittaneen ja vakituiseen työsuhteeseen tulevan palkkaus sovitaan erikseen. Lisäksi toimenpidepalkkiot ja arkisin päivystystyön korvaus klo 15.30 jälkeen kertoimella 1.75. Viikonlopun vastaanotoista korvaus on 153,83 e/tunti. Vastaanoton kesto 2-4 t/pv. Asunto järjestetään lyhytkestoisissa työsuhteissa.
Myös lyhytaikaiset sijaisuudet tulevat kysymykseen.

Lähde kokeilemaan laaja-alaista maaseututerveyskeskuksen toimintaa! Et pety.

Yhteydenotot 11.9.19 saakka tkl Timo Peisa, timo.peisa@ranua.fi, 0407379715.
Jatkossa yhteydenotot johtava lääkäri Pentti Kursula, pentti.kursula@ranua.fi, 0407212343

Coronaria Posion terveyskeskus

Lappi kutsuu töihin!

Kaipaatko työhösi joustavuutta ja monipuolisuutta? Etsimme lääkäriä Posiolle, Etelä-Lapin upeisiin maisemiin, tukemaan jatkuvasti kehittyvää toimintaamme.

Coronaria on 100 % suomalainen terveys- ja hyvinvointipalveluja tuottava yritys. Toimimme valtakunnallisesti yli 130 toimipaikalla 2600 ammattilaisen voimin. Suurin toimipaikkamme sijaitsee Posiolla, jossa Coronaria on tuottanut kaikki kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut kokonaisulkoistuksena vuodesta 2016 alkaen.

Me Coronarialla tarjoamme lääkäreillemme toimivan työympäristön ja potilaillemme laadukkaan, asiantuntevan ja hyvän hoidon. Meillä on hyvät mahdollisuudet määritellä ja kehittää omaa työnkuvaa, ja sinulla on mahdollisuus keskittyä lääkärin omaan ydintyöhön. Työ Posion terveyskeskuksessa sopii itsenäistä otetta arvostavalle, ja samalla se tarjoaa vahvan kollegiaalisen tuen. Konsultointi on sujuvaa muun muassa Kuusamon erikoislääkäripalveluista ja Lapin keskussairaalasta akuuteissa asioissa.

Voit työskennellä osa- tai kokoaikaisesti, joustavasti oman elämäntilanteesi mukaan. Tarjoamme sinulle hyvät työsuhde-edut, kilpailukykyisen palkkauksen, mukavat ja innostuneet työkaverit, sekä tietysti Posion huikeat mahdollisuudet aktiiviseen elämäntapaan luonnon parissa. Meille voit tulla myös harjoitteluun, ja lääkärin työtä on mahdollisuus suorittaa erikoislääkärikoulutuspalveluna. Myös etätyö yhtä aikaa muualle on mahdollista. Voimme tarvittaessa auttaa muuttoon ja asumiseen liittyvissä asioissa!

Työ on mahdollista aloittaa sopimuksen mukaan.

Lisätietoja antavat:

johtava ylilääkäri Asla Kerola
asla.kerola@coronaria.fi, p. 040 165 9633

yksikön esimies Arja Mourujärvi
arja.mourujarvi@coronaria.fi, p. 040 801 2302

Sodankylän terveyskeskus

Tervetuloa töihin Sodankylään, Luostotunturin maisemiin!

Sodankylän terveyskeskus sijaitsee 130 km Rovaniemeltä pohjoiseen keskellä Lappia. Sodankylässä on upeat harrastusmahdollisuudet henkeäsalpaavissa maisemissa; niin Pyhä-Luoston kansallispuisto kuin myös UKK:n kansallispuisto sijaitsevat kunnan alueella.

Sodankylän terveyskeskus vastaa kunnan noin 8500 asukkaan terveyspalveluista. Toiminnan kehittämiseen on panostettu ja terveyskeskuksessa on hyvät tutkimus- ja kouluttautumismahdollisuudet sekä innostunut ja hyvä työilmapiiri.

Virkalääkäreiden äitiyslomasijaisuuksien ja erikoistumisjaksojen johdosta meille vapautui kahden terveyskeskuslääkärin 9 kk:n sijaisuus elokuusta alkaen. Tarjolla monipuolista terveyskeskuslääkärin työtä, työnkuvaa mahdollisuutta muokata työntekijän toiveita huomioiden.
Päivystysvelvoitetta ei ole, mutta mahdollisuus on sekä ilta- että viikonloppupäivystyksiin joista maksetaan hyvä korvaus. Potilastietojärjestelmänä Pegasos. Palkka 1.4.2019 alkaen LL 7380,64 €/kk ja EL 8962,21 €/kk.

__________________________________________________________________________________

Yllättävän resurssimuutoksen vuoksi meille vapautui paikka terveyskeskuslääkärille nyt huhtikuun 2019 alusta, sijaisuuden pituus neuvoteltavissa.

Työnkuvaa voidaan muokata toiveiden mukaan. Päivystysvelvoitetta ei ole, mutta mahdollisuus sekä ilta- että viikonloppupäivystyksiin on joista maksetaan hyvä korvaus. Potilastietojärjestelmänä Pegasos. Kilpailukykyinen palkkaus, josta yhteyshenkilöt voivat kertoa enemmän!

-Tuuli Kuisma, johtava lääkäri

Rovaniemen terveyskeskus

Rovaniemen terveyskeskus hakee ja kouluttaa hyvän laadun tekijöitä!

Tarjoamme lääkärin sijaisuuksia vuodelle 2020. Suunnittelemme ja räätälöimme juuri Sinulle sopivan kokonaisuuden.

Sijaisuudet sopivat erinomaisesti esimerkiksi yek-vaiheen lääkärille ja yleislääketieteeseen erikoistuvalle. Meillä voi suorittaa myös geriatrian palveluja.

Tarjoamme Sinulle monipuolisen työnkuvan, hyvän seniorituen ja koulutuksiin pääsyn, kilpailukykyisen palkan sekä innostavan ja kehittämismyönteisen työyhteisön! Koko työyhteisö on aktiivisesti mukana kehittämistyössä hoidon laadun parantamiseksi ja olemme saaneet tunnustuksia hyvästä työstämme. Tänä vuonna voitimme Lääkäriliiton laatupalkintofinaalin tyypin 2 diabetespotilaiden hoidon laadun parantamiseen liittyvällä työllä. Olemme saaneet NLY:n koulutuspaikkakyselyssä vuosina 2017 ja 2018 täydet 5 tähteä.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Outi Palmén
Ylilääkäri, avovastaanotto
outi.palmen@rovaniemi.fi / 050-5659245