Salpausselän kuntoutussairaala Jalmari, Lahti

salpausselkä

Lääkäriksi kuntoutusosastolle?

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä Lahdessa toimii Salpausselän kuntoutussairaala Jalmari, jossa on ortopedinen kuntoutusosasto (27 paikkaa) ja neurologinen, vaativan kuntoutuksen osasto (27 paikkaa).

Etsimme lääkäriä ortopediselle kuntoutusosastolle toistaiseksi tai sopimuksen mukaan määräajaksi. Osastolle tulee potilaita kuntoutumaan mm. lonkkamurtuman, tekonivelleikkauksien tai selkärangan murtumien jälkeen. Työyhteisö odottaa joukkoonsa kuntoutuksesta kiinnostunutta lääkäriä, joka haluaa tehdä työtä moniammatillisessa tiimissä. Saat hyvän perehdytyksen. Osastolla toimii toinen lääkäri kanssasi. Ota yhteyttä tulosaluejohtaja
Marja Mikkelssoniin.

Etsimme lääkäriä neurologiselle kuntoutusosastolle toistaiseksi tai sopimuksen mukaan määräajaksi. Osastolle tulee potilaita kuntoutumaan mm. aivoverenkiertohäiriön tai aivovamman jälkeen. Työyhteisö on moniammatillinen ja neurologiseen kuntoutukseen perehtynyt. Tulet samaan hyvän perehdytyksen ja henkilökunnan tuen. Osastolla toimii neurologian ja fysiatrian erikoislääkäri 3 päivää viikossa. Ota yhteyttä tulosaluejohtaja Marja Mikkelssoniin.

Lahden seutu on yli 200 000 asukkaan elinvoimainen keskus. Täällä on ylivoimaiset mahdollisuudet aktiivisen vapaa-ajan viettämiseen, harrastuksen ja työn yhdistämiseen ja laadukkaaseen leppoisteluun. Tarvittaessa matka Helsinkiin ja lentokentälle taittuu tunnissa. Pääkaupunkiseutuun verrattuna merkittävin ero löytyy asumisen hinnassa. Palkkaus on kilpailukykyinen.

Marja Mikkelsson, tulosaluejohtaja, kuntoutuksen tulosalue
marja.mikkelsson@phhyky.fi, puh. 044 719 5643
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä, Ikääntyneiden palvelut ja kuntoutus

Sodankylän terveyskeskus

Tervetuloa töihin Sodankylään!

Sodankylän terveyskeskus vastaa kunnan noin 9000 asukkaan terveyspalveluista. Kunnan pohjoinen sijainti on ollut Sodankylän terveyskeskuksen toiminnassa ja sen kehittämisessä sekä haaste, mutta myös mahdollisuus. Toiminnan kehittämiseen on panostettu ja terveyskeskuksessa onkin hyvät tutkimusmahdollisuudet sekä todella osaava, kokenut ja työhönsä sitoutunut henkilökunta.

Sodankylään on valmistumassa uusi hyvinvointikeskus tammikuussa 2020. Uuteen hyvinvointikeskukseen keskitetään Sodankylän päivystyspoliklinikka, kiireetön vastaanottotoiminta, laboratorio- ja röntgenosastot, hammashoidon tilat, tarkkailu- ja kuntoutusosastot, työterveyshuolto, fysioterapia sekä perhepalvelukeskus, jonne sijoittuvat äitiys-, lasten- ja perheneuvolan, mielenterveystoimiston ja sosiaalitoimiston palvelut. Hyvinvointikeskus korvaa Sodankylän nykyisen terveyskeskuksen ja sosiaalitoimiston toiminnot. Lisäksi se mahdollistaa uudenlaisen sosiaali- ja terveystoimen toimintamallin, jossa eri toiminnot ovat lähekkäin ja palveluiden integraatio helpottuu.

Tällä hetkellä haemme joukkoomme sijaisia erimittaisiin työsuhteisiin.
-Joulunajaksi tälle vuodelle (viikot 50-1) tilaa yhdelle lääkärille
-Keväthangille (tammi-huhtikuu 2019) mahtuu yksi lääkäri
-Kesälle 2019 (touko-elokuu) neljä lääkäriä
-Syksystä loppuvuoteen 2019; kahdelle koko syksy, syys-lokakuun ajalle myös kolmas lääkäri mahtuu !

Työnkuvaa voidaan muokata toiveiden mukaan sisältämään vastaanottoa, päivystystä, neuvoloita (äitiys-, ehkäisy-, lastenneuvola), diabetesvastaanottoa, vanhustyötä, vuodeosastotyöskentelyä tai kouluterveydenhuoltoa. Päivystysvelvoitetta ei ole, mutta mahdollisuus sekä ilta- että viikonloppupäivystyksiin on. Kilpailukykyinen palkkaus, josta yhteyshenkilöt voivat kertoa enemmän!

Meitä Lapin terveydenhoidon ammattilaisia yhdistää
työmme lisäksi ainutlaatuinen ympäristö. Pohjoisessa
mittakaava on ihmisen mittainen – niin työssä kuin
vapaa-ajalla. Kun olet kiinnostunut monipuolisista
tehtävistä mukavassa joukossamme ja laadukkaasta
elämästä vireässä Keski-Lapin keskuksessa, tervetuloa
meille!

Turun kaupungin terveysasemat

Turun kaupungin Hyvinvointitoimiala, Terveysasemat

Turussa terveyskeskuslääkärin virkoja on Keskustan, Mäntymäen, Runosmäen, Kirkkotien ja Varissuon terveysasemilla sekä Mullintien ja Maarian lähipalvelupisteissä. Ruotsinkielisiä asiakkaita hoidetaan Mäntymäen terveysasemalla, jossa on erikseen ruotsinkielinen vastaanotto. Terveysasemien lääkärit hoitavat potilaiden kiireellisiä ja kiireettömiä terveysongelmia. Diagnostiset laboratoriotutkimukset tekee TYKSLAB. Radiologiset tutkimukset järjestää Tyksin kuvantamisen toimialue. Potilastietojärjestelmänä on Pegasos.

Terveyskeskuslääkärin työnkuvaa kuuluu perinteisen vastaanoton lisäksi myös etävastaanottoa kuten puhelinvastaanottoa ja myös potilaiden terveyteen liittyvien asioiden hoitoa digitaalisten eTerveyspalveluiden kautta. Lisäksi lääkäri tekee moniammatillista yhteistyötä terveysasemien hoitajien, muistihoitajan ja psykiatristen hoitajien kanssa. Myös sosiaaliohjausta on saatavilla. Terveysasemien toimintaa on kehitetty aktiivisesti ja Turussa toimii mm. fysioterapeuttien suoravastaanotto ja mielenterveys- ja päihdetiimi. Oman erikoissairaanhoito helpottaa esh-konsultaatiota.

Koulutusvaiheessa oleville lääkäreille järjestetään viikoittain ohjausta omalla terveysasemalla ja jokaisella on henkilökohtainen tutor-lääkäri. Perehdytysjakso on työn alussa ja se on koettu hyväksi. Konsultaatiomahdollisuudet on koettu hyviksi ja monipuolisiksi. Keskitetyt tk-lääkäreiden koulutukset järjestetään n. kerran viikossa ja koulutusohjelma on monipuolinen. YEK- ja erikoistumispalveluun vaadittava monipuolinen työ toteutuu kaikilla terveysasemilla.

Pätevyysvaatimus: laillistetun lääkärin pätevyys tai 5.vuoden lääketieteen opinnot suoritettuina.  Toimipisteissä edellytetään Tartuntatautilain 48§ mukaista rokotussuojaa

Vuonna 2018 on vapaana vielä muutamia tk-lääkärin sijaisuuksia:
Runosmäen terveysasema 1.7.-31.12.2018
Mullin lähipalvelupiste (kuuluu Runosmäen terveysasemaan): 1.10.18-31.3.2019
Keskustan terveysasema 1.8.2018-31.12.2018

Sijaisuuksia voidaan sopia joustavasti, joten kysy lisätietoja.

Lisätietoja: vs. ylilääkäri Jutta Peltoniemi jutta.peltoniemi@turku.fi 040-5953682

Tervetuloa lääkäriksi Turkuun

Malmin sairaala, Helsingin kaupunki

Malmin sairaalan päivystysyksikössä sisätaudeilla on tarjolla erikoistuvan lääkärin sijaisuuksia 1.1.2019 alkaen määräaikaisesti sopimuksen mukaan.
Yksikkömme vastaa suuresta potilasvirrasta, potilailla on laajalti ja heillä on monipuolisesti erilaisia sairauksia ja löydöksiä. Senioritukeen ja ohjaukseen panostetaan paljon. Siten tämä työpaikka on vertaansa vailla oppia kaipaaville lääkäreille ja lääketieteen opiskelijoille. Tule kokeilemaan töiden tekoa erittäin opettavaisessa paikassa!
Sairaalamme vastuualueella itäisessä Helsingissä asuu noin 260000 ihmistä ja vastuullamme on aikuisten perustason sisätautien päivystystapausten hoito.
Malmin päivystysyksikössä toimii päivystyspoliklinikka, 3 yleissisätautien vuodeosastoa, 21 -paikkainen päivystys- ja valvontaosasto ja perustason kirurginen päivystys ja perustason kirurgian jälkipoliklinikka ja iltaisin viikonloppuisin terveyskeskuspäivystys.
Sairaalassamme on iltaisin yhteensä 4 sisätautien etupäivystäjää ja öisin 2 sisätautien etupäivystäjää. Sisätautien erikoislääkäri on takapäivystäjänä. Sairaalassa on ympärivuorokautisesti kokenut anestesiologi.
Sairaalassamme toimii röntgen ja laboratorio ympärivuorokautisesti.

Malmin päivystysyksikön koulutusoikeudet Helsingin yliopiston erikoislääkärikoulutusohjelmassa:
Sisätaudit runkokoulutus 2v3kk
Geriatria 1v
Meillä suoritettua palvelua voi hyväksyttää myös moneen erikoisalaan reunapalveluna.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä:

Lea Lappeteläinen
Apulaisylilääkäri

Sosiaali- ja terveysvirasto, Terveys- ja päihdepalvelut
Malmin päivystys
PL 6500, 00099 Helsingin kaupunki
Talvelantie 6, rak 2,
Puh. 050-4022923
email: lea.lappetelainen@hel.fi